Portion Boys -yhtyeen jäsen Tiina Forsby on joutunut vihakommenttien ja kunnianloukkausepäilyjen keskelle. Eilen, 4. maaliskuuta, Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli kunnianloukkaustapausta, jossa syytettynä on vuonna 1990 syntynyt nainen.
Syytteen mukaan kunnianloukkaus on tapahtunut 1. helmikuuta 2023 – 7. elokuuta 2024 välisellä ajanjaksolla Orimattilassa. Oikeusjutussa ei ole muita vastaajia eikä asianomistajia kuin Forsby.
Tiina Forsby: ”Taistelen kaikkien kiusattujen puolesta”
Tiina Forsby kommentoi oikeuskäsittelyä Instagram-tilillään. Hän kertoo taistelunsa olevan osa suurempaa kamppailua kiusaamista vastaan.
– Tänään sulkeutuu yksi ympyrä, kun UMK-aikaisia herjauksia käydään läpi oikeudessa. Oon yli kaksi vuotta jo käynyt näitä asioita mielessäni läpi, ja tämä prosessi on ollut hidasta ja raskasta, Forsby kirjoittaa.
Hän korostaa, ettei aio luovuttaa:
– Ikinä en oo antanut pienintäkään sijaa ajatukselle, että luovuttaisin. Tänään(kin) taistelen, en pelkästään itseni puolesta, vaan kaikkien puolesta, jotka ovat joutuneet kiusatuksi.
Somekeskustelu oikeusjutun ympärillä
Forsbyn julkaisu keräsi paljon kannustavia kommentteja. Eräs seuraaja vihjasi, ettei oikeudenkäynnistä kannata odottaa rahallisia korvauksia.
Forsby vastasi painokkaasti:
– Mulle ei rahallinen korvaus tässä asiassa merkkaa yhtään mitään. Jos joku edes ajattelee, että tekisin kaksi vuotta töitä saadakseni mitättömän korvauksen, kannattaa miettiä uusiksi. Täällä on kyse paljon isommista asioista.
Seuraajat tukivat Forsbya voimakkaasti:
– Arvostan tapaasi taistella kiusaamista vastaan. Olet rohkea ja mahtava, eräs kommentoi.
– Voimia ja tukea! Jatka taistelua, toinen kirjoitti.
Tiina Forsby vihapuheen kohteena
Forsby on kertonut aiemminkin julkisesti saamistaan vihakommenteista. Vuonna 2023, kun Portion Boys osallistui Uuden musiikin kilpailuun (UMK), Forsby joutui asiattoman kommentoinnin kohteeksi.
Bändin jäsenet puolustivat häntä somessa:
– JaloTiina on saanut nyt UMK:n myötä osakseen todella törkeää kommentointia. Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan ja hänestä levitetään valheita. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa? bändi kysyi Instagramissa.
Myös Portion Boysin Vain elämää -esiintyminen toi mukanaan vihaviestien ryöpyn.
– Tiesin jo valmiiksi odottaa tätä. Aina, kun kasvoni näkyvät televisiossa, sama ilmiö toistuu, Forsby kirjoitti Instagramissa.
Vihaviestit ja uhkaukset
Forsby kertoi Helsingin Sanomille, että hän on kerännyt poliisille tuhansia viestejä todisteeksi. Viestien sisältö on ollut äärimmäisen vakavaa.
– Olen lukenut viestejä, joissa toivotaan, että minua ammuttaisiin alavatsaan, jotta en kuolisi heti. Tai että joku haluaisi nähdä minut pakastimessaan, Forsby paljasti HS:lle.
Hän kertoi pelkäävänsä turvallisuutensa puolesta.
Tiina Forsby – taistelu jatkuu
Tiina Forsbyn kunnianloukkausoikeudenkäynti herättää keskustelua kiusaamisesta ja vihapuheesta. Forsby on päättänyt taistella sitkeästi, ei vain itsensä, vaan kaikkien kiusaamisen uhrien puolesta.
Hänen viestinsä on selkeä: vihapuheelle ja kiusaamiselle on tehtävä loppu.